Aikuisille

Teippaukset – ennaltaehkäisyyn ja hoitoon

Teippaukset voidaan tehdä fysioterapian yhteydessä tai ajan voi varata pelkkään teippaukseen. Käytössämme on hyvin ihoystävälliset teipit, joita voi ostaa tarvittaessa kotikäyttöön.

Urheiluteippaus

Urheiluteippausta käytetään pääsääntöisesti vammojen ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon. Urheiluteippausta voidaan käyttää esimerkiksi lihasten venähdys- ja revähdysvammoissa sekä antamaan lisätukea esimerkiksi nivelille. Urheiluteippausta voidaan käyttää myös rajoittamaan sellaisia liikkeitä ja liikesuuntia, jotka eivät ole suotavia.

Kinessio-teippaus

Kinesio-teippausta voidaan käyttää sekä akuuteissa vammoissa että pidemmällä aikavälillä syntyneissä ylikuormitustiloissa esim. tenniskyynärpään hoidossa.

Kinesio-teippaus eroaa perinteisestä urheiluteippauksesta siinä, ettei se rajoita tuettavan alueen liikettä, vaan tuki perustuu tuntoaistin stimulaatioon.

Teippaustekniikoilla voidaan lievittää kipua, vähentää turvotusta, lisätä liikkuvuutta ja ennaltaehkäistä lihasväsymystä. Tavoitteena on tukea elimistön omaa paranemisprosessia edistämällä lymfa- ja verenkiertoa sekä arpikudoksen paranemista.

Kinessio-teippiä voi käyttää jopa parin viikon ajan, toisin kuin tavallista urheiluteippiä. Teippi sietää hikoilun ja kastumisen eli se ei estä peseytymistä tai saunomista.

Faskiateippaus

Faskiateippaus on kehitelty kinesioteippauksen pohjalta ja sitä käytetään esimerkiksi kivun lievitykseen, liikeratojen palauttamiseen sekä verenkierron vilkastuttamiseen. Faskiateippaus toimii manuaalisen käsittelyn sekä liikeharjoittelun ohella osana fysioterapiaa. Teippaustekniikoita on erilaisia, riippuen siitä, mitä teippauksella haetaan.